Tyhjät sivut

Itämerta myötäpäivään. Etappi X: Meri antaa, meri ottaa.

Merenkuningas-kirja tarkastelee tanskalaisen kalastajakylän elämää kylän mahtimiehen kautta. Miehen katse on kuin lyönti, mutta hyvällä päällä ollessaan hän istuu äänettömänä vieraansa kanssa. Siis mikäli vieras on mieluinen, muilla ei ole taloon edes asiaa. Mahtimies omistaa elämänsä elannon hankkimiseen ja vaimo ja tytär omistavat elämänsä isännän palvelemiseen. Nykypäivän lukijalle nämä motiivit eivät aukea, sillä saavutuksista iloitaan vasta haudassa jos sielläkään.

Kaikkien kyläläisten elämä on karua. Kun sääli on sairautta ja muut tunteet heikkoutta, niin syntymän tai kuoleman hetkellä ei ole tapana turhia melskata. Tietenkin joku kaupunkilainen saattaa olla niin heikkoluonteinen että valittaa näissä tilanteissa, mutta se aiheuttaa vain häpeää kuulijoissa. Samoin on ilon laita. Kun eräs kyläläinen keksi alkaa pitää majataloa kaupungista tuleville kylpylävieraille, uudet ja vanhat arvot törmäävät. Tämä tilanne kuvaa hyvin koko tarinaa:

Vieraiden ehtiessä tienpolveen, missä ajotie kääntyi rantaan, ja pysähtyessä katsomaan välkkyvää, päivänkilossa kimmeltävää merta heidän ilohuutonsa raikuivat yli koko kylän. Kyläläiset ymmärsivät kyllä noiden ihmisten riekkuvan tuolla tavalla iloissaan, mutta että meri saattoi herättää tuollaista ihastusta, se veti naaman vakavaksi. Mitäpä merestä lähti muuta kuin ruokaa ja harmia ja vastusta!

Kyläläiset itse uivat ainoastaan silloin kun putosivat veneestä. Kirjaa lukiessa tuli monta kertaa mieleen Saariston Maija. Mahtoiko hän koskaan mennä uimaan ihan vaan uimisen ilosta? Tanskalainen  ja suomalainen entisajan kalastajakylä ovat niin samanlaisia, että otan identiteetin ja Itämeren ainekset Lempeästi hullun edellä mainitusta blogitekstistä. Tämän kirjan myötä olen kulkenut takaisin Itämeren kiertomatkan alkupisteeseen, joten minun osaltani matka päättyy tähän.

Identiteetin rakennusaineet: itsehillintä, arjen onni, jumalanpelko, yksinäisyys, yhteisöllisyys, peräänantamattomuus, elämän ja luonnon kunnioitus, nöyryys

 

Itämerellisyyden merkit: jatkuva, pieksevä tuuli, saariston karu kauneus, armottoman kaunis meri

Kirja pähkinänkuoressa:

Nimi: Merenkuningas

Kirjailija: Harry Søiberg
Alkuperäinen nimi: Søkongen
Suomentaja: Lauri Hirvensalo
Kustantaja: WSOY (1945)

Mian arvio: **

Itämerta myötäpäivään. Etappi IX: Hausfrau.

Heinrich Böllin kirja selvittää nelikymppisen, aistillisen Lenin vaiheita toisesta maailmansodasta 1970-luvulle. Lenin yksityiselämää penkoessa piirtyy kuva myös monista muista ihmisistä ja saksalaisesta yhteiskunnasta, joten kirjan nimi, ”Nainen ryhmäkuvassa”, on osuva. Ehkä kirja oli  ilmestyessään rohkea ja ajankohtainen, mutta ei ole enää. Kirja on tehty sisällöltään ja tyyliltään jonkinlaisen raportin muotoon. Lenin asioista haastatellaan tuttavia ja kieli on teeskennellyn asiallista. Liiallinen sulkeiden ja ajatusviivojen käyttö ei jaksa kauaa naurattaa. Blogia kirjoittaessa tekee mieli heittäytyä kulloisenkin kirjan, kuten näytelmän tai kirjeromaanin, tyyliin, mutta tällä kertaa en viitsi.

Ainoa kiinnostava kohta kertomuksessa oli toisen maailmansodan päättyminen ja se, minkälaisessa tilanteessa erilaiset ihmiset olivat silloin. Sota ei ollut mustavalkoinen edes Saksassa. En tiedä, yrittääkö Böll kirjoittaa saksalaiselle yhteiskunnalle vastuuvapautta Lenin kautta, Lenin, joka kaikista sotaan liittyvistä vaikeuksista huolimatta oli niin tietämätön ympäröivästä maailmasta, että halusi sodan lopulla lainata kielletyn kirjailijan teoksen:

Leni jälleen kirjastossa, missä muuan virkailija vielä oli työssä, hänen onnekseen melko järkevä vanhahko nainen, joka repi tilauslipun, vei Lenin heti syrjään ja nuhteli häntä samalla tavalla kuin ylinunna --. Leni oli kuitenkin jälleen sitkeä. Vanhahko kirjastovirkailija ilmeisesti huomasi, että hän ei ollut provokaattori, vei hänet syrjään ja selitti hänelle tarkasti ja yksityiskohtaisesti, että Kafka oli juutalainen ja kaikki hänen kirjansa kiellettyjä ja poltettuja ja niin edelleen, ja varmasti Leni pisti väliin kaiken kumoavan huomautuksensa: ”Entä sitten?”, jolloin tuo nainen tässä myöhäisessä vaiheessa perusteellisesti selitti hänelle, mikä oli natsien suhde juutalaisiin -- ja Leni oli kauhistunut tullessaan luokseni. Hän oli vihdoinkin käsittänyt jotakin asioista.

Identiteetin rakennusaineet: Baltiasta saakka kirjojen yhteinen nimittäjä on ollut toinen maailmansota ja tämä aihe alkaa käydä melko tylsäksi.

Itämerellisyyden merkit: Itämeri ei ole kaikille rantavaltioille yhtä tärkeä. Kirja tapahtuu Reinin rannalla ja muistuttaa siitä, että Saksa sijaitsee keskellä Eurooppaa ja sillä on intressejä moneen suuntaan.

Kirja pähkinänkuoressa:

Nimi: Nainen ryhmäkuvassa
Kirjailija: Heinrich Böll

Alkuperäinen nimi: Gruppenbild mit Dame (1971)
Suomentaja: Kai Kaila
Kustantaja: Otava (1972)

Mian arvio: *

Itämerta myötäpäivään. Etappi VIII: Rikas mies jos oisin.

Rakkaille lukijoille, oppineille bloggaajille, joiden valo loistakoon ikuisesti!

Eletään 1900-luvun alkua Varsovassa ja juutalaisporvariston kunnia-asiana on käydä Marienbadin kylpylässä “terveyttään hoitamassa“. Kauniit rouvat ovat yksin matkalla kun miehet ovat jääneet Varsovaan hoitamaan liikeasioita. Heiltä pitää pyytää lisää rahaa vähän väliä. Kavaljeereista ei kuitenkaan ole pulaa. Kylpyläkaupunki on otollinen paikka lemmensuhteille, suhteet otollisia juoruille ja juorut väärinkäsityksille.

Tästä kaikesta kirjoitti mainion kirjan Sholom Aleichem, joka on paremmin tunnettu katolla olevasta viulunsoittajasta. Kirja koostuu eri henkilöiden toisilleen lähettämistä kirjeistä Varsovan ja Marienbadin välillä. Rakenne toimii hyvin ja on hauska lukea, mitä ihmiset sanovat toisistaan selän takana. Paljon sanotaan myös suoraan, mutta silti kaikki kirjeet alkavat ja päättyvät ylen kohteliaasti. Nämä sanakäänteet naurattavat lukijaa, samoin kuin käänteet tapahtumissa, joskin loppua kohden hyrrä alkaa pyöriä vähän liian lujaa.

Luin tämän, kirjahyllystäni löytyneen kirjan Itämeren kiertomatkani Puolan osuutena, vaikka kirjailija ei sitten ollutkaan puolalainen eikä Marienbad sijaitse Puolassa vaan Tsekissä! Kirja kuitenkin kuvaa hyvin varakkaan puolalaisen juutalaisyhteisön elämää ja koska siihen aikaan ihmiset olivat todellisia kosmopoliitteja, niin en minäkään viitsi olla valtioiden rajoista turhan tarkka.

Identiteetin rakennusaineet: Uskonto.

Itämerellisyyden merkit: -

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Marienbad (Jiddišinkielinen alkuteos ilmestynyt 1917)
Kirjailija: Sholom Aleichem

Englannista suomentanut: Sirkka Salonen
Kustantaja: Otava (1984)

Mian arvio: *** 1/2

Vallanhimosta

Lisää kirjamaisuuksia? Klikkaa, klikkaa: Bookshelfporn

Sovitaanko, että tämä sääntö on huomisesta lähtien voimassa? Että kotimatkalla voi poiketa sinne kirjakauppaan ihan silkasta vallanhimosta.

Itämerta myötäpäivään. Etappi VII: Euroopan keskipiste.

Euroopan maantieteellinen keskipiste sijaitsee Vilnan liepeillä. Tämä oli tärkeä tunnustus Liettualle, joka muiden Baltian maiden tavoin itsenäistyi Neuvostoliitosta vuonna 1991 ja liittyi Euroopan unioniin 2004. Sinä vuonna EU sai kymmenen uutta jäsentä, joista kahdeksan muodostaa yhtenäisen vyön Euroopan halki Itämereltä Välimerelle. Suurin osa näistä entisistä Itä-Euroopan maista on minulle tuntemattomia. Olisi kivat tietää, tuntevatko lukutoukkakollegat samoin vai onko alue tuttu? Ainakin monesta kirjablogista löytyy kiinnostavia arvioita liettualaisen Ruta Sepetyksen kirjasta “Harmaata valoa“.

No, liettualaisuus on kirjailijan ja kirjan kohdalla vähän niin ja näin. Sepetys on Yhdysvaltain kansalainen ja kirja perustuu hänen liettualaisen isosetänsä ja tämän perheen kohtaloon 1940-luvulla. Kirja alkaa Liettuasta, mutta päättyy kauas Siperiaan. Enää ei olla Euroopan keskellä vaan Aasiassa. Matkan myötä kirja muuttuu eloonjäämis-tarinaksi, jolla on yleispätevää inhimillistä merkitystä ja historiallista vastaavuutta monen muun pienen kansakunnan kohtalon kanssa. Kirjassa mainitaan moneen kertaan myös virolaiset ja latvialaiset. Pariin kertaan myös suomalaiset.

Itämeren kiertomatkan tässä vaiheessa en voi olla miettimättä Baltian maiden tarvetta menneisyytensä selvittämiseen. Ehkä nyt siihen on oikea aika. Kirja on hyvin kirjoitettu; tarina ja sen suomennos ovat ilmavia ja selkeitä. Tässäkin kirjassa yksilön näkökulma toimii yllättävän hyvin laajemman aiheen esittelyssä, mikäli  lukija ei ole turhan tarkka kaikista yksityiskohdista. Mutta kuka haluaisi lukea tällaisia kertomuksia? Sepetyksen kirja päättyy toiveeseen, että näistä asioista kerrottaisiin. Ei liene sattumaa, että Sofi Oksasen kustantamon uudelleen julkaisema Alexandr Solženitsynin “Gulag – Vankileirien saaristo“ perustuu samanlaiseen toiveeseen, että näistä luettaisin ja puhuttaisiin. Eikä unohdettaisi.

Identiteetin rakennusaineet: Isänmaa

Itämerellisyyden merkit: Kesämuistoja

 

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Harmaata valoa
Kirjailija: Ruta Sepetys

Alkuperäinen nimi: Between Shades of Grey
Suomentaja: Maria Lyytinen
Kustantaja: WSOY (2011)

Mian arvio: ****

Itämerta myötäpäivään. Etappi VI: Tapaus Latvia.

Maakuva muodostuu useiden tiedonlähteiden pohjalta alkaen koulutuksesta ja kokemuksesta. Tämän vuoksi maakuvan rakentajat kiinnittävät huomiota koulukirjoihin ja muihin tietokirjoihin sekä kaunokirjallisuuteen. Mitä koululaisille opetetaan meistä? Onko Encyclopedia Britannicassa faktat kohdallaan? Minkälaisen kuvan suositut kirjat antavat? Tekeekö Henning Mankelin ”Riian verikoirat” vääryyttä latvialaisille? Esimerkkejä on vaikka kuinka.

Yksittäisen ihmisen maakuvan muodostumisessa henkilökohtainen kokemus on tärkeää (pitikö lentoasemalla jonottaa tuntikaupalla?), mutta suuren yleisön kohdalla joukkotiedotusvälineillä on keskeinen merkitys. Kansainvälinen media ja siellä elävät käsitykset muokkaavat maakuvia, sillä tuskin kukaan meistä jaksaa tutkia uutisia pintaa syvemmältä. Tähän kohtaan pureutuu Helsingin Sanomien entisen Baltian kirjeenvaihtajan, Jukka Rislakin teos ”Tapaus Latvia”, joka osoittaa kymmeniä lehtiartikkeleita ja kokonaisia kirjoja, jotka perustuvat mis- tai disinformaatioon. Kirjan lähtökohta on se, että Latvian kuva maailmalla on huonompi kuin pitäisi.

En viitsinyt perehtyä Latvian omaan kaunokirjallisuuteen, mikä tavallaan olisi ollut tämän Itämeren kiertomatkan tarkoitus, mutta suosittelen muille lukijoille suurempaa viitseliäisyyttä. Maakuva on minulle tuttu aihe, mutta silti tämä kirja on melko raskas. Latvian (maakuvan) kipupisteet käydään kirjassa perusteellisesti läpi, ja vaikka ymmärränkin tarpeen saada oma ääni kuuluviin, en ole varma, onko tällainen kirja siinä oikea ratkaisu – vaikka tarkoitus hyvä onkin.

Identiteetin rakennusaineet: Kansainvälinen media.

Itämerellisyyden merkit: -

Kirja pähkinänkuoressa

Nimi: Tapaus Latvia – Pieni kansakunta disinformaatiokampanjan kohteena
Kirjailija: Jukka Rislakki
Kustantaja: Vastapaino (2007)

Mian arvio: asian harrastajille